Huomasin omistavani melkein kolmevuotiaan belgianpaimenkoiran, joka ei osaa mitään. Hihnassa kulkeminenkin on vaikeaa. Ei siksi, että se vetäisi, vaan siksi, että Luau ei osaa ohittaa nätisti, kiihtyy nollasta miljoonaan jo siitä, että lähdetään ovesta ulos, tykittää vapaanaollessaan armotta kovilla nopeuksilla emonsa kylkeen ja sikailee kaikin muinkin tavoin (paitsi ei vedä).
Mietimpä sitten keinoja, millä nuori belgi pahoista tavoistaan parannetaan. Mieleen tuli kouluttaminen ja -öö- kouluttaminen. Treeniä se tarvitsee. Aivotyötä ja rajoja. Ja liikuntaa, vaan ei vapaana niin kauan kuin sikailee.
Inspiraatioksi itselleni tilasin Canis-lehden vuosikerran (kestotilauksen) ja Salme Mujusen kirjan Tie tottelevaisuusvalioksi. En ole valiota kouluttamassa, pois se minusta, kisakammoisesta! Mutta jospa saataisiin ryhtiliike tehtyä ja riekuraiku järjestykseen ennenkuin joku sen kiljumisista suivaantuneena usuttaa eläinsuojeluvalvojan kimppuuni. Tarvinneeko edes sanoa, ettei tällaisen koiran kanssa ole kiva ulkoilla muutenkaan.
No, apu on lähellä. Rakas koiraharrastus ja muutenkin ystäväni Piia muutti takaisin Porvooseen ja onhan meillä himotokoilija Heidi bordercollieineen lenkkikaverina. Tästä se ryhtiliike lähtee.
P.S. Masteryt ovat yhä Mäntsälässä. Ostin Royalia ja sen päälle vielä seiskapuolikkaan Golden Eagleä. Jälkimmäinen tuntuu nirsoperce-Luaulle maistuvat, vaikka kuivaa onkin. Katsotaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti